maanantai 4. toukokuuta 2009

Taidosta iloa

Taitamisen, jonkun asian osaamisen kautta, olipa kyseessä kakun valmistus, värileikki virkkaamalla tai suoritus urheilussa, voi kokea positiivista intohimoa. Tänä talvena innostuin tilkkutöistä, suurpiirteiseen luonteeseeni ei ihan istu pikkutarkka työskentely, mutta nautin väreistä, kankaiden kauneudesta, ja lumoutuessani siinä maailmassa, unohdan arjen. Voi jospa tuo lumovoiman ja onnentunteen tavoittelun voisi taito- ja taideaineiden avulla koulussa sytyttää!

2 kommenttia:

  1. Ajattelisin samoin että ilo on tulevaisuuden taitoa kuvaava asia. Ilo nähdä, kokea ja tehdä. Ei kuitenkaan aina samalla tavalla, toisinaan kokeillen ja toistakautta, välillä myös pettyen. Ilo oppia jokin itse, näkyä ja tulla todeksi. Hallita materia, väline, ääni ja oma keho. Tavoite johon pyrkiä. Taito voisi olla myös leikki, jakaminen ja kohtaaminen.Henkisen ja fyysisen terveyden ylläpito, tarve olla inhimillinen olento.

    VastaaPoista
  2. Toiminnan puute (luovan tai arkisen) tylsittyttää ja näivettää ihmistä samalla tavoin kuin ravinnon puute. Toiminnan edellyttämä sitkeys ei kehity ilman iloa ja intohimoa. Taito- ja taideaineiden merkitys on tukea kykyä innostumiseen ja intohimoon - sekä luovaan että arkiseenkin toimintaan.

    VastaaPoista